|
|
|
|
Sirniön seppäkylän matkailu-palveluiden ja seppätapahtuman keskus on Heikkilän kartano. Kartanon pihapiirissä on
Heikkilän vanha pirtti ja kamaripuolen rakennus, joka on seppäkylän Puodin käytössä.
1800-luvun alussa rakennetun kamaripuolen kamareista
Suukamari ja Kartanokamari ovat seppäkylän myymälän ja infopisteen Puodin käytössä.
Perikamari on museokäytössä.
Kamaripuolen rakennus kengitettiin ja kattohuopa uusittiin vuonna 1999, ikkunat korjattiin, ikkunanpuitteet maalattiin ja uunit purettiin. Keväällä 2001 lattiat koolattiin ja maalattiin. Puodissa on myynnissä kylän omia
takomatuotteita, tervaa, käsitöitä ja keramiikkaa.
|
|
|
|
|
|
Perikamarissa pääsee tutustumaan 1930-luvun sirniöläisiin käsitöihin. Talon emäntä Aili Alasirniö oli - enimmäkseen piisivalkean valossa - kutonut verhot ikkunoihin, merkannut ja applikoinut pöytäliinat ja seinävaatteet. Nikkarin tekemässä laidasta vedettävässä puusängyssä on olkimatrassi, päällä väävispuissa leikkelyksistä kudottu alunen, polsteri ja täkki. Päällimmäisenä on oman lampaan villasta kehrätty ja kudottu värikäs raanu.
Puoti pitää ovensa avoinna seppätapahtumaviikon ajan ja lisäksi ryhmille tilauksesta.
|
|
|
|
|
|